Aloitettiin siis treenaamaan jaakotusta Sinin opastuksella. Harjoitus oli melko simppeli ja koira tajusi sen loistavasti. Sini opetti suhisemaan juuri ennen hyppyä, jotta koira ei tekisi hullua kaarta sitten hypyn jälkeen. Mercu tajuaa jujun silloin kun OHJAAN sen kunnolla esteen yli. Multa kun tuo itse ohjaaminen saattaa usein unohtua!
Sitten tehtiin kymmenen esteen rataharjoitus. Kinkkinen rata näin muutaman viikon loman jälkeen meille molemmille. Välistä vedot suoritettiin kuitenkin hienosti siihen nähden, että niitä ei olla harjoiteltu yhtään...

(olin julma ja vein Janessan blogista kuvan, siitäs saat kun hankit kavereita joilta puuttuu datataidot!!)
Lopuksi vielä neljän hypyn revittelysuora,joka meni taas vähän niin ja näin, Mercu kun jammaili ympäriinsä kun tajusi että Sinillä on namit. Hyvä mieli jäi treeneistä, ei me nyt niiin kauheesti oltu jääty jälkeen muista.
Ostin eilen Rinolle hienon Hurtan remmin. Se on paaljon kestävämmän oloinen kun se entinen nahkarimpula. Lenkit menee edelleen hermoja kiristellen, mutta olen ottanut aika ehdottoman linjan ja käskenyt koiran aina kiskoessa palaamaan sivulle ja ottamaan kontaktin. Aamut on megahankalia meille molemmille... ehkäpä me otetaan enemmän kaksinkeskisiä lenkkiä, joille myös purkki pääsee osallistumaan, koska multa palaa hermo tollaiseen remmikäytökseen. Muuten Rino on kuuliainen poika, joka pääsee myös kuukauden sisällä aloittamaan omatoimiset aksaharkat. :)